Perjantaina oli lopultakin pitkään kuumotellut japanin suullinen koe. Pääosin meni hyvin, olin ylpeä miten hyvin ymmärsin opettajien kysymykset. Sain kehuja, vaikka hermostuksissani unohdin kertoa muutamia hienoja kikkailulauseita. Vähän harmittelin kun en puhunut niin paljon kuin olisin ehkä osannut.
Perjantai-iltana kävimme Limerickin suositussa perinne-irkku-pubissa, hauskaa oli vaikka kallista. Ja tietämättämme jopa nautimme live musiikista. Luulimme, että renkutus kuului nauhalta, kunnes pois lähtiessä näimme viulistit toisessa nurkassa.
Irlannin perinneherkut, Guinness ja Bulmers.
Kaupungilla oli lauantaina kansainvälinen ruokatapahtuma. Hulinaa ja kaikenlaista grillauskäryä. Osasin sanoa japanilaisille kokeille ”Watashi wa nihon ryoori ga sukides” eli ’pidän Japanilaisesta ruuasta’, ja saimme sitten maistaakin kanapalat.
Juho velmuilee makupalojen toivossa.
Lauantai-iltapäivän katselimme paikallista rugby-ottelua. Oli oikein mielenkiintoista seurattavaa, ja Juho osasi vähän sääntöjäkin selvittää, niin en ollut yhtä ulalla kuin hurlingin kanssa. Juholla oli eväänä maineikasta, joskaan ei maukasta, 30 sentin kolaa. Tarkemmin siis 0,30 € maksava kahdenlitran pullo kolan makuista juomaa, lientä. Itse nautin hieman tyyriimmästä 49 sentin kevytkolasta. Koti joukkueelle tuli turpiin, mutta näimme hienoja ”juoksuja” ja rymykasoja.
Tässä kuvassa on kaikki. Kola, rugby ja Lonttilanveljekset.
Lyödä kopsautin otsani kielimuuriin, ja kysymysmerkit rupesivat pörräämään pään ympärillä paljon aiemmin kuin ennakoin. Suomessa laskeskelin että vasta Ranskassa kommunikointi tuottaisi isompia ongelmia, mutta heti reissun alussa Irlantilaisten ”pottusuu”-englanti pääsi yllättämään. Minun rallienglantiani kyllä ymmärretään, mutta paikallisen jotain sanoessa joudun pyytämään toistoa kerran, pari ainakin. Ongelma ei ole lainkaan ylitsepääsemätön, lähinnä koominen, niin kuin esimerkiksi paikallisen Myllynaaman kysymä tuli savukkeelleen, ”luit”, kirvoitti naurut, jotka ovat jatkuneet koko Dublinin reissun, ja vielä täällä Limerickissäkin.
Annin ateria, yhteiset sushit ja Juho
Lensin siis maanantaina Tampereelta Dubliniin, jossa pikku hässäkän jälkeen löysimme Annin kanssa toisemme keskustan suuren piikki-patsaan luona. Lyhyen moikkailun jälkeen mentiin heti japanilaiseen Yamamori-ravintolaan syömään herkkuruoat, ja siinä katseltiin sitten Dublinin keskustaa, mm. Guiness-panimo (ulkoapäin), keski-ikä/vikinki- kaupunginosa kirkkoineen ja kaupunginmuureineen, Liffey-joki kahdelta kyljeltä, Temple Bar- biletyskaupunginosa ja keskuskatu O’Connel street. Hostellin kanssa oli myös hiukan hässäkkää, ei mitään vakavampaa, ja varsin pian hostelli paljastuikin erinomaiseksi, sekä sijaintinsa, hintansa, siivonsa, henkilökuntansa että palvelujensa osalta! Oltiin kuuden hengen huoneessa, jossa kämppiksinä oli kroatialainen pariskunta sekä jenkkitytöt, jotka toiseksi yöksi vaihtuivat skotlantilaiseen pariskuntaan. Hostelli tosiaan sijaitsi aivan keskustassa, heti keskuskadun vieressä samansuuntaisella tiellä, joten oli erittäin helppoa pistäytyä lepäämässä ja keräämässä voimia ennen kuin riensi uudestaan kylille rilluttelemaan.
Keski-ikä/viikinki-kaupunginosa, kivikasa ja Anni sekä Juho
Dublin muistuttaa jännästi Suomea, niin että meinaa usein unohtaa olevansa ulkomailla. Irlantilaiset myöskin ovat suomalaisten oloisia, jonkin verran kohteliaampia, mutta myöskin jonkin verran pelottavampia tappeluverkkareineen ja säpsäkän kielensä takia. Guinness tuli testattua, ja vanha totuus jonka mukaan se maistuu Irlannissa paremmalle kuin muualla, on täyttä totta myös minun kohdallani.
Nyt vietämme Limerickissä pari päivää, jonka aikana ainakin yliopistoon tutustumista (aloitimme sen jo hetki sitten) sekä suurten odotusten alainen rugby-peli! Minä jatkan sitten matkaani Ranskaan ja Annilla koittaa viimeinen rutistus eli loppukokeet.
virkkoo Juho
Pitsalla koulun pubissa.
Nyt sitten kokeet edessä. Ensin on japanin suullinenkoe. Pitää osata kertoa harrastuksesta, perheestä ja kotikaupungista. Sitten reilun kahdenviikon päästä vasta alkaa muut kokeet. Eli aikaa on. Lähden viimeisen kerran katsomaan Dublinia Juhon kanssa. Ehkä vähän myös maaseutua.
Jotain limua.
Koulun lopettajaisjuhlissa hirnuttiin suomalaistyttöjen kanssa. Teemana oli beach partyt. Itse suosin yhä villahousuja ja toppatakkia, mutta paikalliset ovat siirtyneet jo shortsi-kauteen.
Lauantaina Erasmus vaihto-opiskelijoille järjestettiin päiväretki etelä rannikolle, Dinglen satama/turisti-kylään. Dingle on sen verran etelämpänä, että ensimmäiset lehdet näkyi jo puissa.
Kaupunki on tunnettu akvaariosta sekä meren poukamassa asustelevasta delfiinistä. Fungie-delfiini on jo 20 vuotta uskollisesti pomppinut samassa paikassa, ja paikalliset venemiehet vievät turisteja 15 eurolla katsomaan tapausta. Delfiini on niin urautunut ja seurankipeä, että reissuista saa rahat takaisin jos Fungie ei näyttäydy. Kun olin lukenut tämän kaiken innostavan tiedon turistioppaasta, niin tietenkin juuri tänään reissut oli peruttu ultimate huonon sään takia. (Todentuu erinomaisesti ylimmästä kuvasta!)
Onneksi kylän akvaario oli näkemisen arvoinen. Altaissa ui samoja kylkiniekkoja joita minullakin oli viimevuonna, mutta eritoten aivan kaikkea muuta.
Vähintään mamelukki-kala.
Kuka näitä kalakuvia tilasi lisää? Jokohan piisaa.
Parhaita bongauksia olivat norsukala, pallokala, merihevoset, jätti-kilppari, rauskut ja ravut. Lisäksi altaassa köllötteli sampi, yhtä varmasti kuin näin uutena vuotena suden.
Selvä sampi
Paikallinen levykauppias nauratti suomalaistyttöjä tarjoilemalla viski paukut kaupantekijäisiksi. Dinglessä valmistettua jäätelöä möi Kaurismäki fani, joka syötti meille Guinness- ja Jameson-jäätelöä ja soitteli kelloa ja hörisi vitsejä tiskin takana niin, että nauratti vielä paluumatkalla bussissa.
Jameson vauhdittaa levymyyntiä.
Kaikki värikkäitä irlantilaisia taloja esittävät postikortit saivat uutta uskottavuutta Dinglessä.
Kuumaa viskiä Tipperaryssä (jonne ei ollut kovin pitkä matka).
Seuraavaksi matka suuntautui kohti Kerryn kierrosta, joka on upea maisemareitti ison niemen rantaa pitkin Kerryn-alueella. Majoituimme Bed & Breakfast paikoissa, vaikka minä etukäteen mamoilinkin, etten uskalla mennä toisten koteihin. Hauskahan niissä oli vertailla aamupala nakkeja sekä taivastella pitsin ja hörhelön määrää.
Maisema pysähdys matkanvarrella. Nousimme vähänmatkaa vuorenrinnettä myös kävellen, ja sää oli mitä mainioin.
”Taas joku linna” -aloin jo tuumata Caherissa.
Isä nappasi taimenen tästä ekasta kalapaikasta, (River Suir, Caher).
Lammella posettamassa, ennen totisen vuoristo-oikotien alkua.
Varsinaisella Kerryn kierroksella oli välillä karumpaakin, ja tosi isoja vuoria. Reissu huipentui Waterville merenrantakylään. Siellä katselimme myrskyävää merta ja kalastimme kuuluisassa Butler’s Poolissa. Eli lyhyehkössä joenmutkassa joka laski suoraan kuohuvaan Atlanttiin.
Maisemat miellyttivät. Alajuoksulla Atlantin aallot..
Butler's Poolin reunalla tavoittelen lohia.
Sää vaihtui minuuteissa sateesta auringonpaisteeseen vuorotellen. Tätä paikkaa ei voi liikaa hehkuttaa! Näin vonkaleiden vilauttelevan selkäevää pinnalla useaan otteeseen, mutta sen lähemmäs en ensimmäistä loheani vielä päässyt.
Paluumatkan maisemia.
